Luuntiheysmittaus

Kävin tänään luuntiheystutkimuksessa, jonka avulla selvitetään luuston tilannetta, kuten mahdollista luun haurastumista ja luukatoa. Sain tutkimukseen lähetteen, kun viimeksi kävimme lapsettomuuspolilla. Mielenkiintoista sinänsä, koska sitä edellisellä kerralla kyselin myös mahdollisesta osteoporoosiriskistä, mutta lääkärin ja hoitajan mielestä mitään vaaraa ei vielä tässä vaiheessa ollut. Käyntien välillä oli pari kuukautta, joten tästä huomaa kuinka annettu hoito ja toimenpiteet ovat hyvin lääkärikohtaisia. Lapsettomuustutkimusten ensikäynnillä minulla oli myös aiemmin otettuja laboratoriotuloksia mukana, mutta kukaan ei kysellyt niiden perään. Viime kerralla lääkäri olisi sitten halunnutkin nähdä ne, ja minun piti jälkikäteen lähettää ne postitse. Huoh. Tuntuu ikävästi siltä, että meitä pompotellaan.

No, takaisin tutkimukseen. Menin siis hieman hoitopöydän näköiselle laitteelle selälleni makaamaan, kaikki metallia sisältävät korut ja lävistyskorut täytyi poistaa, samoin vaatteet joissa on metallisia osia. Laite alkoi pitää epämääräistä surinaa, ja ensin otettiin kehonkoostumus. Sain ystävälliseltä hoitajalta urkittua rasvaprosenttinikin, joka oli 20,5. Eli ihan täysin normaali, mutta tuosta on vielä paljonkin varaa korottaa. Tällä laitteella saatu tulos on varmasti luotettava, joten nyt tiedän tarkkaan missä mennään. Kehonkoostumuksen mittaamisessa kesti kuutisen minuuttia, sen jälkeen otettiin luustokuvat, jossa kesti enää pari minuuttia. Tässä yhteydessä jalkani "kahlittiin" kiinni laitteeseen, sillä niiden piti pysyä tietyssä asennossa. Laitteen liikkuva osa siirtyi lantioni yläpuolelle ja otti kuvat. Luuntiheytenikin oli onneksi normaalilla tasolla, mikä helpotus! Kaiken kaikkiaan tutkimus oli nopeasti ohi eikä mikään tuntunut epämiellyttävältä. Ei siis tarvitse jännittää, jos olet samaiseen tutkimukseen menossa 😊

Seuraava etappi lapsettomuushoidoissa on käynti poliklinikalla toukokuun puolivälissä. Sitä ennen yritän kovasti jatkaa painon nostamista ja mahdollisimman stressittömästi elämistä. Lihotuskuurin etenemisestä kirjoittelen varmasti lähipäivinä!

Kommentit

Suositut tekstit