Mitä kuuluu juuri nyt?





Kesä alkaa olla ohi ja arki on lähtenyt taas rullaamaan. Loma oli pitkä ja antoisa, olimme paljon pois kotoa ja sain melko hyvin ajatuksia irti lapsettomuudesta. Lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen kaikki sujui odotetusti, ja 3 viikkoa tyhjennyksestä raskaustesti näytti jo negatiivista. Pian tämän jälkeen aloitin lääkkeellisen välikierron Femostonilla. Se, että jouduin joka päivä ottamaan pillerin, tietysti oli aina kipeä muistutus pieleen menneistä raskauksista. Kärsin myös ennen ja jälkeen kuukautisten tiputteluvuodosta, joka teki äärimmäisen hankalaa ensimmäisen kiertopäivän määrittämisestä. Tästä tuli pientä stressiä, kun lomamatkallakin jouduin tarkkailemaan tiputteluvuodon määrää.

Vuodon kunnolla alettua alkoi neljäs ovulaation induktio -hoitomme. Tiputtelun takia pelkäsin kauheasti, että tässä hoitokierrossa kohdun limakalvo jää jollain tavalla puutteelliseksi. Mutta kuinkas kävikään: toisessa kontrolliultrassa kohdun limakalvo oli 7,5 mm paksu ja vasemmasta munasarjasta löytyi 15 mm kokoinen follikkeli. Olen kiitollinen siitä, että tällä kertaa kävin kontrolliultrassa vain kaksi kertaa, kun aiemmilla kerroilla olen ravannut klinikalla 3-4 kertaa. Lääkäritkin uskaltavat nyt laittaa kontrolliajan hieman pidemmälle, kun ovat aiemmissa hoidoissa nähneet, että joudun piikittämään yli 20 päivää. Nyt pistoksia tuli 18 päivää, eli hormonit vaikuttivat vähän nopeammin. Koen tämän helpottavana, sillä onhan se nyt henkisesti raastavaa pistää yli 20 päivää ja odottaa, että jotain tapahtuisi.

Yksi mielenkiintoinen havainto tässä hoitokierrossa on ollut, että munasarjoissa alkoi viikon pistosten jälkeen tuntumaan erittäin vahvoja tuntemuksia. Vihlaisuja, nipistelyjä ja sen sellaista. Siitä tiesin, että jotain on varmasti tapahtumassa ja olin tästä yllättävän luottavainen. Aiemmissa ovulaation induktioissa en muista kokeneeni näin vahvoja tuntemuksia. Johtuukohan koetuista keskenmenoista?

Keskiviikkona laitoin Ovitrelle-irrotuspiikin. Ovulaatio on olettavasti tapahtunut torstai-iltana. Miehen kanssa olemme toki mahdollisimman hyvin hyödyntäneet tämän tilaisuuden, ja nyt vain odotellaan. Sain lääkärikäynnit ja pistokset hoidettua juuri sopivasti ennen lomalta palaamista ja töiden aloittamista, mikä on valtaisa helpotus. Suurin osa hoitoihin liittyvästä stressistä on aiheutunut sen vaikeasta yhdistämisestä työhöni, ja tätä haastavaa komboa ei nyt onneksi ainakaan pariin viikkoon tarvitse miettiä.

Olen harmitellut mielessäni sitä, että blogini sävy on muuttunut niin negatiiviseksi. Sen takia on tuntunut hankalalta kirjoittaa mistään, kun en haluaisi jatkuvasti valittaa. Toivottavasti tästä alkaisi uusi, parempi ajanjakso, jolloin ei tarvitsisi vajota niin synkkiin vesiin. Ainakin tällä hetkellä olen hyvillä mielin. Sunnuntaina aloitan tukilääkityksenä tuttuun tapaan Lugesteronit, ja sain myös uusia "aseita" tähän hoitokiertoon. Irrotuspiikin lisäksi pistän tulevina päivinä kolmeen otteeseen lisää Ovitrellea toisesta kynästä. Onni on, että minulle sattui tuolle toiselle kontrollikäynnille erittäin kokenut lääkäri, joka suositteli vielä tällaista lisätukea hoitoon. Omina "kikkakolmosina" olen ottanut foolihappoa, gelee royale -kapseleita ja greippimehua. Viime ovulaation induktiossa en juonut greippimehua, jolloin kohdun limakalvo jäi ohuemmaksi (vain 6 mm pari päivää ennen ovulaatiota). Tiedä johtuuko greippimehusta vai mistä, mutta nyt se oli onneksi mukavan paljon paksumpi, kuten tuossa aiemmin mainitsinkin.

Wish me luck! Palailen myöhemmin kertomaan mahdollisista tuntemuksista piinapäivien aikana. Nyt ihanaa viikonloppua kaikille 💜


Kommentit

Suositut tekstit