Mitä meille kuuluu nyt

Pahoittelut pitkästä blogihiljaisuudesta, kerrottavaa olisi roppakaupalla - mutta kuten arvata saattaa, olemme olleet melkoisen työllistettyjä noiden kolmen pienen ihanuuden kanssa. Ja kiitokset myös kaikille vielä näin yhteisesti onnitteluista, ihanaa huomata kuinka moni onkaan meidän matkaa tähän asti seurannut.

Mitä meille sitten kuuluu? No, ihan todella hyvää! Arki ei ole ollutkaan kaaosta emmekä me vanhemmat ole kuolemanväsyneitä (ainakaan vielä, heh). Olemme tosiaan molemmat nyt kotona ainakin syyskuuhun saakka, kiitos pidennetyn isyys- ja vanhempainvapaakauden. Syksyllä mies sitten palailee opintojen ja töiden ääreen ja minä jään vauvojen kanssa itsekseni. Täytyy myöntää, että se jännittää jo nyt!

Yritän tiivistetysti kirjoittaa, mitä vauvojen syntymän jälkeen on tapahtunut. Sektion jälkeen vauvat viettivät viikon vastasyntyneiden teho-osastolla. Tuo aika oli äärimmäisen tunnepitoista ja rankkaa. Yritimme olla sairaalassa vauvojen luona mahdollisimman paljon, ja sydäntä riipi joka kerta kun jouduimme heidät jättämään mennäksemme itse lepäämään kotiin. Sairaalassa oli mahdollisuus yöpyä, ja vietimme noin joka toisen yön siellä. Itse olin sektion jälkeen synnyttäneiden osastolla kolme päivää. Sektio ja siitä toipuminen sujui todella hyvin, mutta ensimmäiset päivät olin niin kipeä, että se selvästi vaikutti myös mielialaan negatiivisesti.

Teho-osastolta vauvat siirtyivät ambulanssikuljetuksella vastasyntyneiden osastolle jatkohoitoon pariksi viikoksi. C-tyttö kotiutui pari päivää ennen sisaruksiaan ja lopullisesti pääsimme koko perhe kotiin 21. toukokuuta. Noin viikko kotiutumisen jälkeen meillä oli edessämme vielä muutto isompaan asuntoon, joten voi sanoa että tuo alku oli melkoisen tiukka rutistus! Hyvän tukiverkoston ansiosta muutosta selvittiin kunnialla, ja sen jälkeen olo on ollut todella helpottunut ja onnellinen. Meillä on ihana uusi koti, johon olemme vauvojen kanssa rauhassa saaneet asettua.

Vieraita on käynyt harva se päivä, ja hoitoapuakin olemme saaneet. Kotipalvelu käy kaksi kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Tällainen tuki on meille todella tarpeellista, sillä ihan kahdestaan vauvojen hoito käy ilman hengähdystaukoja todella rankaksi. On henkisesti raskasta kuunnella, kun monesti yksi joutuu odottamaan vuoroaan ja itkee sillä aikaa lohduttomasti. Vaikka meitä on kaksi, emme ole sellaisia akrobaatteja että pystyisimme itse samanaikaisesti kahta vauvaa hoitamaan. Korkeintaan kahden syöttäminen samalla kertaa onnistuu. Vauvat syövät edelleen noin kolmen-neljän tunnin välein, myös yöllä. Yöllä heräämme aina molemmat syötölle, sillä yksin hommassa kestäisi turhan kauan.

Vauvat ovat nyt kalenteri-iältään seitsemän ja puoli viikkoa vanhoja, korjatulta iältään viikon ikäisiä. Korjattu ikä tulee lasketun ajan perusteella, joka oli 13.6. Painoa kaikilla on jo reilusti yli kolme kiloa, eli huimasti ovat kirineet kasvussa. Vauvat ovat kaikki ihan oman näköisiään, eikä meillä todellakaan ole vaikeuksia erottaa heitä toisistaan. Muut ihmiset menevät toki iloisesti sekaisin siinä, kuka on kukin. Jokaisella on myös selkeästi omanlaisensa temperamentti ja luonne. A-tyttö on pieni prinsessa, joka uteliaana tarkkailee ympäristöään. B-poika on paljon hellyyttä ja syliä kaipaava vauva, osittain johtuen ikävistä vatsanväänteistä, joita hänellä silloin tällöin on. C-tyttö on nollasta sataan kiihtyvä tulinen tyyppi, joka toisaalta rauhoittuu yhtä nopeasti saatuaan tarpeensa tyydytettyä. 

Todennäköisesti tämä on viimeinen kirjoitukseni täällä blogissa. Vaikka olisi ihanaa jatkaa blogia, keksin arjessa tuhat ja sata muuta asiaa jotka valitettavasti tällä hetkellä ajavat kirjoittamisen edelle. Olen muutenkin käsitellyt täällä niin synkkiä ja ikäviä asioita, ettei oikein tuntuisi oikealta jatkaa vauva-arjesta kirjoittamista täällä. Mieluummin perustaisin vaikka uuden blogin jos mahdollista, onhan elämässäni kääntynyt aivan uusi sivu.

Tällä hetkellä tuntuu, että juuri näin tämän kaiken pitikin mennä. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen saimme kolminkertaisen palkinnon. Meidän on niin hyvä näin. Harva se päivä tekee mieli tirauttaa ilon kyyneliä, kun katselee kolmea tuhisevaa vauvaa pinnasängyssä. Toivon kaikille lapsettomuudesta kärsiville voimia raskaalle taipaleelle ja tietenkin sitä kaikkein parasta, omaa lasta. Seurailen edelleen monien matkaa ja elän hengessä mukana 💗

Kommentit

  1. Kiitos blogistasi. Jotenkin ollut koskettavaa seurata teidän matkaa. Löysin blogisi viime syksynä kivualiaan 1. raskauden keskenmenon jälkeen. Ei tehnyt pahaa lukea, vaikka muiden raskausblogit aiheutti katkeria tunteita. Ihan hullua ajatella että ne 3 pientä alkiota ovat nyt teillä siellä ja kaikki todella meni paremmin kun hyvin. Olette onnen ansainneet.
    Itse odotan rakenneultraa ensi viikolla. Jotenkin myös sellainen tunne, että näin kaiken piti mennä. Vaikka vielä on pelkoja, päivä päivältä uskaltaa enemmän luottaa.

    VastaaPoista
  2. Ihana oli lukea teidän kuulumisia ❤️ hienoa, että kaikki on mennyt hyvin ja aikamoinen rutistus teillä tosiaan alussa, kun on muuttokin ollut!
    Jään kovasti kaipaamaan blogiasi ja kuulumisianne, mutta todella ymmärrettävää, ettei aika riitä kaikkeen 💕
    Kiitos kovasti vertaistuesta tässä matkan varrella!! ❤️ Onneksi kaikki meni hyvin molemmilla ja saimme pienokaisemme syliin asti ja sinne tuli vielä kolminkerroin tätä ihanuutta! Kaikkea hyvää teille jatkoon, toivottavasti sinusta kuulee vielä vaikka blogin kommenttikentässä tai jotain :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää jatkoa teidän perheelle. On ollut ihana seurata teidän matkaa ja erityisesti onnellista loppua <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun laitoit vielä päivityksen. On ollut ihanaa seurata matkaanne ja erityisesti sitä, että vaikeuksien kautta selvisitte voittoon. Valo tunnelin päässä ei aina olekaan juna.

    Harmi (vaikkakin ymmärrettävää), että blogi jää. Jos joskus jaksat taas jatkaa, toivoisin kuitenkin ettet alottaisi uutta blogia vaan jatkaisit tätä. Tarinasi antaa toivoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit