Folliultra #1

Tänään kävin ensimmäisessä follikkeliultrassa, ja kotiinviemisinä oli vain pettymys. Lääkärin mukaan vielä ei havaittu "varsinaista vastetta", eli yksikään munarakkula ei ollut lähtenyt kasvamaan. Limakalvo oli vain 3 mm paksu, mutta ei sentään täysin olematon. Aikaisin aamulla piti lisäksi käydä labrassa mittauttamassa estrogeeniarvo, joka sekin oli edelleen alhainen. Pistokset jatkuvat samalla annostuksella, ja maanantaina taas sama lääkäri+labra -setti uudestaan. Mikäli tuolloin ei vieläkään näy vastetta, niin annostusta ilmeisesti nostetaan.

Labra- ja lääkärikäynteihin ja kulkemisiin on tänään kulunut kaikkiaan yli kolme tuntia (!!), joten nyt suoraan sanottuna ketuttaa. Mutta ei auta kuin kestää, sillä tämä on meille nähtävästi ainoa reitti saada kauan toivomamme lapsi. Positiivisina asioina mainittakoon, että lääkäri oli todella mukava ja hellävarainen, kyseli jopa ultratessaan että eihän satu. Lisää tällaisia lapsettomuuspolille, kiitos! Lisäksi maanantain aika sattui niin sopivasti, ettei töiden kanssa tarvitse tällä kertaa säätää.

Voi kunpa maanantaina jo saataisiin vähän parempia uutisia...

Kommentit

Suositut tekstit