Nyt loppuu kärsivällisyys

Olo on tällä hetkellä todella surkea. Mieliala vaihtelee äärimmäisestä ketutuksesta toivottomuuteen ja lohduttomuuteen. Tänään oli oi-hoidon kolmas kontrolliultra, ja jo ensimmäisillä hetkillä huoneeseen astuttuani lääkäri kertoi, ettei aamulla otettu estrogeeniarvoni näyttänyt kovin hyvältä. Eipä siinä sitten tarvinnut sen kauempaa arvuutella, että oliko hoidoilla vieläkään saatu vastetta aikaiseksi. Lääkäri toki ultrasi minut ja kysyin, että onko viime kertaan nähden tapahtunut mitään edistystä. Vastaus oli, että valitettavasti ei. Kohdun limakalvo oli lähes täysin sama, 3,5 mm, ja 6-8 millimetrin kokoisia follikkeleita oli useita.

Ultraamisen jälkeen lääkäri konsultoi taas toista lääkäriä tilanteestani ja he päätyivät siihen, että jatketaan samalla annostuksella (112,5 IU) ensi viikon torstaihin, jolloin on seuraava käynti. Tiedustelin lääkäriltä, kuinka paljon annosta voi vielä nostaa. Hän sanoi, että tätäkin annostusta käytetään myös ivf-hoidoissa, eli jo nyt mennään ihan suhteellisen isolla lääkemäärällä. Kuulemma 150 IU on isoin annostus, johon hän on törmännyt (varmasti oi-hoitoon liittyen siis).

Mikä minun kroppaani vaivaa?? Nyt pelottaa jo, että mitä jos millään lääkkeellä ei saadakaan vastetta. Pettymys oli niin musertava, että jo vastaanotolla alkoivat kyyneleet pyrkiä silmiin. Lääkärille ja hoitajille en kovin iloista naamaa kyennyt näyttämään ja lääkäri totesikin sitten minuun katsoessaan, että "nyt alkaa kärsivällisyys loppua". Se varmasti näkyi kasvoista kilometrien päähän 😁 Lääkäri ja hoitajat olivat ihanan kannustavia ja empaattisia, harmittaa että en kyennyt kovin järkevästi heidän kanssaan tuolla hetkellä keskustelemaan. Siitä sitten jatkoin takaisin töihin, ja loppupäivä meni itkua pidätellen. Kotona iski totaalinen luhistuminen. Ahdistaa ajatella seuraavaa ultraa, jos sieltäkin saa tulla taas pettyneenä pois.