Kohti seuraavaa hoitoa

Terveisiä sängyn pohjalta. Täällä ollaan ihan kunnon kuumeessa, meni viikonlopun suunnitelmat sairastumisen myötä kokonaan uusiksi. Heti kun särkylääkkeen teho heikkenee, nousee kuume niin kovaksi etten pysty tekemään käytännössä muuta kuin istumaan tai makaamaan. Harmittaa, kun viimeisten kuukausien aikana on tullut sairasteltua aika paljon. Ulkona on ihana auringonpaiste, ja minä vain makaan sohvalla ja tärisen. Voisihan sen viikonlopun paremminkin käyttää...Mieskin on koko viikonlopun reissussa, eli nyt täytyi itse selvitä puolikuntoisena apteekki- ja kauppareissuista. Tämän jälkeen osaa taas arvostaa parisuhteessa elämistä, on se vaan helpompaa kun saa toiselta tukea ja apua tarpeen tullen hankalissa tilanteissa.

Mutta, yksi suunnitelma on edelleen voimassa. Nimittäin se, että tänään aloitan taas Menopurin pistämisen. Viimeisestä käynnistäni poliklinikalla on tasan kaksi kuukautta, eli on jo aikakin saada hommat jälleen käyntiin. Vuoto alkoi tiistaina ja tänään on siis kp 5. Tästä starttaa kolmas oi-hoitoni, jonka aloitan samalla annostuksella kuin ensimmäisenkin, eli 75 IU. Follikkeliultra on vasta 26.3., eli ovat näköjään siellä polilla tajunneet, että vastetta ei ihan parin päivän kuluttua pistosten aloittamisesta kannata tarkistaa. Sen verran hitaasti reagoi nimittäin tuo meikäläisen kroppa noihin pistoksiin.

Nyt pitäisi malttaa odottaa sinne vähän yli viikon päähän. En halua olla pessimisti, mutta paras kai varautua siihen, että vastetta ei tuolloin ultrassa vielä näy. En haluaisi taas pettyä niin kovasti. Pettymys on kuitenkin todennäköinen, sillä ensimmäisessä hoidossa vaste nähtiin vasta neljännellä käynnillä ja toisessa hoidossa kolmannella. Miten sitä pystyisi kovettamaan itsensä? Ei taida olla mahdollista. Kestän kyllä pitkänkin stimulaatiojakson, jos tällä kertaa pääsemme edes yrittämään. Harmi vaan, kun sitä ei etukäteen voi tietää. Aina jankkaan tätä samaa, mutta tämä epävarmuus on vaan niin raastavaa. Mutta hei, ehkä kolmas kerta toden sanoo?

Kommentit

Suositut tekstit