Pientä tilannepäivitystä

Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä blogihiljaisuutta. Yksinkertaisesti en vain ole uskaltanut tai halunnut kirjoittaa tänne mitään, jos kaikki taas meneekin pieleen. Varhaisultraan on vielä tasan viikko, onneksi aika on tähän mennessä kulunut nopeasti. Mielessäni kuitenkin kummittelee edellinen varhaisultra, jossa raskaus ilmeni tuulimunaksi. Sitä edellisestäkin varhaisultrasta muistot ovat hyvin ristiriitaiset: näimme elävän alkion, jonka sydän sykki, mutta sitten pieni olikin menehtynyt hyvin suurella todennäköisyydellä jo saman päivän aikana. Ihan kamalia kokemuksia.


Hcg-pitoisuus ainakin on noussut, kuten tänään tehty digitestikin todistaa. Näin tosin kävi myös tuulimunaraskaudessa, joten testistä ei voi päätellä yhtään mitään. Paha olo on kuitenkin vaivannut jo parin viikon ajan päivittäin, enkä muista olon olleen ihan tällainen aiemmissa raskauksissa. En ole oireista puhunut edes miehelleni, välillä toki olemme sivunneet raskautta yleisesti. Yritän vain liikaa olla lietsomatta ikäviä ajatuksia, ja silläkin haluan suojella itseäni etten blogiin pahemmin ole päivitellyt. Olisi niin ihanaa tulla kertomaan tänne viikon päästä iloisia uutisia, katsotaan miten käy!

Kommentit

Suositut tekstit