Raskausviikot 21-24

24 viikkoa täynnä! Hassulla tavalla tuntuu, että isoon vatsaan alkaa jollain lailla jopa tottua. Toki olo tuntuu nyt paljon kömpelömmältä kuin aiemmin ja kasvanut vatsa vaikeuttaa pukeutumista, kenkien jalkaan laittamista yms. Silti olen kovin kiintynyt ja tykästynyt siihen.



Oireet:

  • Harjoitussupistukset: Ilmenevät vatsan kovettumisena. Minulla näitä tuli eniten istumisesta, mutta myös kävellessä vatsa kovettuu todella helposti. Kävelylenkit ovat hidastuneet ja lyhentyneet. Nuo liukkaat jalkakäytävätkään eivät varsinaisesti ole houkutelleet ulkoilemaan, vaikka sää on monesti ollut muuten mitä ihanin. Viime viikon lauantaina kävi ikävästi, kun jo auton vierelle selvittyäni vedin sitten lipat ja kaaduin pitkin pituuttani maahan. Onneksi kaaduin selälleni, mutta pyysivät kuitenkin riskiraskaudesta johtuen päivystykseen näytille, kun soitin sinne ja kerroin tilanteen. Odottelin siellä kolmisen tuntia melko turhautuneena, kun kaikki muut menivät jonossa ohitseni. Tärkeintä kuitenkin, että sikiöillä oli kaikki hyvin. Kaaduin nimittäin melko vauhdikkaasti, selkä ja niska tärähtivät niin että sen kyllä tunsi jälikäteen. Olen pelännyt tuota kaatumista niin paljon ja ollut todella varovainen, mutta minkäs teet. Nyt kävin hankkimassa nastalliset liukuesteet kenkiin, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi.
  • Krampit: Monta kertaa öisin olen heräillyt siihen, että reiden takaosa tai pohje kramppaa. Onneksi tämä on mennyt nopeasti ohi jalkaa venyttämällä.
  • Vatsan alueen kutina, vatsan sivujen vihlominen: Välillä vatsan ihoa kutittaa ihan älyttömästi! Olen öljynnyt sitä päivittäin, ja ainakin toistaiseksi välttynyt raskausarvilta kokonaan. Istumisen jälkeen vatsan sivuja alkaa lonkkien kohdalta herkästi vihloa ylös noustessa. Liitoskipuja en ole ihme kyllä vieläkään tuntenut.
  • Ylävatsakipu: Kylkiluiden väliseltä alueelta iho on todella hellänä, veikkaan että vatsan venyminen on edennyt nyt sinne asti. Ylävatsaa alkaa edelleen myös pistää ja polttaa herkästi. Selkäkivut ja muut jumit ovat onneksi vähentyneet, sillä olen joogannut lähes päivittäin ja se selvästi vetreyttää kroppaa. 
  • Mielihalut: Olen syönyt hulluna mm. maitorahkaa, johon aiemmin ajattelin tuskin koskaan enää koskevani. Muita mielihaluja ovat olleet suolakurkku, säilykeananas ja makeat herkut (vähän hävettää myöntää, mutta esimerkiksi erään tietyn valmistajan vanukkaat ovat viime aikoina himottaneet kovasti :D). Smoothiet ja hedelmät uppoavat myös hyvin.

Fiilikset:

  • Sairaslomalle jääminen koitti lopulta hieman aiemmin kuin oli tarkoitus, virallisesti jo kaksi viikkoa sitten. Kuten aiemmin kirjoitin, tein tämän jälkeen vielä muutaman päivän kirjallisia töitä. Olo on töistä pois jäämisen jälkeen ollut niin paljon parempi, kun olen saanut levätä eikä tarvitse enää istua niin paljon. Kotiin en ole (vielä) sulkeutunut, vaan joka päivä käynyt jossain, liikkunut jollain tavalla ja pitänyt sellaista arkiaktiivisuutta yllä.
  • Olemme tehneet taas muutamia hankintoja lisää. Lähinnä olen hankkinut "apuvälineitä" itselleni, kuten nuo kuvissa näkyvät imetystyynyn ja tukivyön. Kummatkin ovat olleet iso apu ja vähentäneet selkä- ja vatsakipuja. Imetystyynyä käytän siis sekä sohvalla että sängyllä kylkimakuulla ollessa. Se muotoutuu kätevästi pitkulaiseksi, jolloin sen saa aseteltua jalkojen väliin asentoa tukemaan.


Tukivyötä puolestaan olen käyttänyt välillä ihan aamusta iltaan, mutta etenkin kävellessä tai paljon seisovillaan ollessaan se on ihan must. Vatsa ei paina niin paljoa ja alaselkä saa tarvitsemaansa tukea.


Työkaveriltani saimme muutamia pienempiä vauvojen tarvikkeita, kuten hupulliset pyyhkeet, ja sen lisäksi tämän vauvojen ammeen. 


Ehkä konkreettisin ja näkyvin asia on pinnasänky, jonka senkin hankimme käytettynä. Kyseessä on Brio Sleep 3in1, jossa on nostettava pohjalevy ja irrotettavat laidat. Sänky mukautuu myöhemmin juniorisängyksi tämän ansiosta. Tietääkseni tätä mallia ei saa enää mistään kaupoista. Saa nähdä, laitammeko vauvat alkuun kaikki tähän samaan sänkyyn nukkumaan vai vuokraammeko esimerkiksi pienemmät ensisängyt muutamaksi ensimmäiseksi kuukaudeksi.

Kuva: babyshop.com
  • Liikkeiden näkeminen vatsan läpi: Monena iltana olemme miehen kanssa nauraneet, kun tyyppien muksiminen näkyy jo vatsan päältä. Yritämme sitten arvuutella, olikohan kyseessä A, B vai C :D Tiedän A:n pysyneen tiukasti raivotilassa koko raskausajan, mutta B ja C ovat välillä vaihtaneet asentoa perätilasta pää alaspäin tai poikittain. Eli hyvin heillä tuntuu edelleen olevan tilaa liikkua.
  • Nimien pohtiminen: Vähitellen olen alkanut uskaltaa miettiä nimiäkin. Tyttöjen nimet ovat yhä täysin hakusessa, mutta onnekseni miehen kanssa löysimme jo yhden pojan nimen, joka oli molemmille ykkössuosikki. Katsotaan muuttuuko mieli vielä, mutta jotkin nimet olisi hyvä olla mietittynä, jos keskosuuden takia joudutaan tekemään hätäkaste. Ja onhan se muutenkin mukavaa pohdiskella nimiä :)

Kommentit

  1. Jotenkin niin ihana lukea teidän kuulumisia, kiva että jaksat kirjoitella! Tsemppiä kaikkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Kiva kuulla, että tykkäät lukea, se kannustaa kirjoittamaan taas lisää :)

      Poista
  2. Mä en yleensä ikinä kaadu missään, oli sit kuinka liukasta tahansa, mut raskaana tietenkin 2kertaa joista toinen oli vielä sisällä. Ikinä kans ei sattunut mitään ja tein liike laskentaa, kun mulla ei pahempaa tärähdystä tullut, mut itku ihan kauhee. Meidän tytöstä piti tulla Inna, se oli ollut jo monta vuotta mielessä, mut ei hän siltä sit näyttänyt eikä tuo nimi enää ole meidän vaihtoehdoissa vaikka nätti nimi onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, onneksi ei käynyt mitään! Aina ne kaatumiset säikäyttää, vaikka kuinka järjellä yrittäisi ajatella, että ei edes kaatunut vatsalleen ja vauvakin liikkuu jne. Olen tosi monelta kuullut tuota samaa, että lapselle oli jo joku nimi mietittynä, mutta hän ei sitten yhtään näyttänytkään siltä. Pitää siis ilmeisesti miettiä mooonta nimeä valmiiksi :D

      Poista
  3. Ihana masu! :) on selvästi kasvanut sitten viime kuvan!

    Apua, onneksi ei kaatuessa kuitenkaan käynyt mitään ja tarkastivat sun tilanteen! Mua on kanssa pelottanut kaatuminen, on ollu niin kamalan liukasta. Sais nyt kevät tulla nopsaa :)
    Mulla on kanssa toi anita baby belt, oon töissä käyttänyt, ja tuntuu kyllä auttaneen jonkin verran selkävaivoihin! Ei oo ihan niin vihlova selkä työpäivän päätteeksi :)
    Meilläkin on mietitty nimiä, mulla ois just tytölle vaikka kuinka monta nimeä, mut pojalle ei keksi millään! Tai mul ois yksi lempparinimi, mut mies ei tietenkää tykänny just siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kohta aletaan olla siinä tilanteessa, että mulle jää ehkä yksi takki joka menee enää kiinni, apua :D

      Mulle sanoi fyssari että tuo Anitan vyö on vieläpä aika kevyttekoinen, eli järeämpiäkin ilmeisesti löytyisi. Ehkä sun kannattaa harkita niitä, jos töissä selkä tosi pahasti kipeytyy.

      Toi on kyllä hankalaa jos maut eroaa nimien suhteen! Onneksi kaikki vanhemmat näyttävät lopulta kuitenkin löytäneen sopivan nimen lapselleen, eiköhän mekin siinä vielä onnistuta :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit