Sektiopäivä sovittu

Synnyttämättömien osastolla pötkötellään edelleen, nyt on kymmenes päivä vuodelepoa menossa. Ulkona en ole käynyt sitten viime viikon keskiviikkoaamun, eikä minulla olisi siihen lupaakaan. Olen pitänyt huoneeni ikkunaa auki, että saan edes haistella raitista kevätilmaa ja tuntea ulkoilmaa ihollani. Ikkunastani näen kevään edistyneen kovaa vauhtia, ruoho alkaa vihertää ja puissa on kohta jo lehdet!

Jokapäiväiset käyrittelyt menossa

Olin odottanut koko alkuviikon, että pääsisin lääkärien ultrattavaksi. Viime viikon lopulla minulle luvattiin, että pääsiäisen jälkeen ultraillaan ja tehdään tarkempia suunnitelmia jatkon suhteen. Tiistaina osastolääkärit palasivat pääsiäisvapailtaan töihin, ja siitä lähtien odotin milloin he ehtisivät tutkia minut. Eilen pääsin vihdoin tutkimushuoneeseen. Voin sanoa, että ikinä ei ole ultraaminen sattunut niin paljon eikä olo ollut niin huono kuin tuolloin. Ultraaminen kesti tunnin, koska lääkäreiden oli hankala saada kaikista mittoja ja löytää oikeita paikkoja, joista katsoa virtauksia. A-vauvan pää on niin alhaalla, että lääkäri joutui painamaan häpyluutani erittäin kivuliaasti. Purin hammasta ja ajattelin, että tärkeintä on luotettavien mittojen saaminen, minä kestän kyllä kipua ja huonovointisuutta.

B:llä ja C:llä todettiin poikkeavat napavirtaukset, eli istukan verenkierto ei enää toimi heidän kohdallaan optimaalisesti. Lisäksi heidän kasvunsa oli taittunut. A oli ainoa, joka oli jatkanut tasaista kasvua omalla käyrällään. Painoarviot liikkuivat 1500-1600 gramman paikkeilla, eli hirveästi eivät beibet kahdessa ja puolessa viikossa olleet kasvaneet. Kaikki ovat onneksi virkeitä, liikkuvat paljon ja lapsivettäkin on yhä jokaisella hyvin. Kohdunsuu oli yhdelle sormelle auki ja kanavaa enää ihan muutama millimetri jäljellä. Kivuliaita supistuksia ei onneksi ole ollut, joten ei ainakaan näytä siltä että synnytys tästä nyt yhtäkkiä käynnistyisi. 

Siellä näkyvät jokaisen sykkeet <3

Poikkeavista virtauksista ja hidastuneesta kasvusta johtuen lääkärit päättivät, että vauvoja ei voida enää kovin kauaa pitää vatsassa. Näin ollen sektiopäiväksi sovittiin tuleva maanantai, 29.4. Tuolloin viikkoja on kasassa 33+4, joten yllättävän pitkälle tässä kuitenkin päästiin! On helpottavaa, kun nyt on selvät suunnitelmat ja tiedän, ettei minun tarvitse viettää enää montaa päivää tällä osastolla. Toki sektion jälkeen vietän varmasti muutaman päivän synnyttäneiden osastolla, mutta silloin tilanne on jo ihan eri. Saan alkaa pyrkiä sängystä ylös ja lähteä liikkeelle kun pystyn, eikä enää tarvitse vain maata. 

Toki jännittää ihan kamalasti, sujuuko kaikki hyvin. Jännitys varmasti vain kasvaa kasvamistaan maanantaita kohti. Ja tietenkin tässä on aina myös se mahdollisuus, että viikonlopun aikana tapahtuu jotakin ja sektio joudutaan tekemään kiireellisesti. Toivotaan, että mitään akuuttia ei ilmene ja pikkuiset saadaan saattaa maailmaan rauhallisissa merkeissä sovittuun aikaan. Viikonlopun aikana kontolloidaan vielä virtauksia. Vauvojen sydänkäyrät otetaan edelleen kahdesti päivässä, ja ne ovat onneksi näyttäneet hyvältä. Kotiin en tosiaan enää pääse, vaan minut kärrätään tästä sitten maanantaina suoraan leikkaussaliin.

Maanantaita odotellessa siis! 😍

Kommentit

  1. Hui, jännää, ihan pian pienet ovat täällä! 😍 Varmasti helpottavaa, kun sai suunnitelman ja tietää miten ja milloin edetään. Toivottavasti vointi pysyy teillä kaikilla viikonlopun yli vakaana, eikä tarvitse tehdä kiireellistä sektiota. Paljon paljon tsemppiä, maanantai on pian täällä!! <3

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä viikonloppuun ja ennen kaikkea maanantaihin!

    VastaaPoista
  3. Voihan jännyys! Paljon tsemppiä leikkaukseen ja toipumiseen, ja onnea jo etukäteen pikkuisista <3

    VastaaPoista
  4. Maali häämöttää <3 tsemppiä viimeisiin päiviin ja maanantaihin!

    VastaaPoista
  5. Kaikkea hyvää tähän ihmeelliseen, odotettuun päivään teidän koko perheelle <3

    VastaaPoista
  6. Huii, jokohan siellä on pienet syntyneet... <3 Toivottavasti kaikki sujuu suunnitellusti. Hurjasti voimia toipumiseen sulle!

    VastaaPoista
  7. Isosti tsemppiä ja voimia tähän huimaan päivään! Ei he paljosta jäänyt vappuvauvoista! Ihan uskomatonta, että he jo syntyvät. Justhan mä löysin sun blogin jossa kerroit, että ultrassa niitä oli 3. Itse olin kokenut juuri kivuliaan keskeytyneen keskenmenon ja sun blogi Oli ainoa jota pystyi lukemaan ilman katkeria tunteita.
    Nyt meillä on tänään np-ultra ❤️

    VastaaPoista
  8. Peukut ja varpaat pystyssä täälläkin! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit