Kp tsiljoona
No ei nyt sentään, otsikko hieman liioittelee. Aiemmin olen maininnut olevani kateellinen niille naisille, joilla edes on se oma kuukautiskierto olemassa. Minulla kun ei ole, ja ne viimeisimmät menkkanikin olivat lääkkeillä aikaansaadut. Nyt on siis puhelimen sovelluksen mukaan menossa kp 62, eli kovin hiljaista olematonta on oma hormonitoimintani selvästi Femostonin loppumisen jälkeen ollut.
Ja kun kiertoa ei ole, ei voi ajoittaa yrittämistä. En voi kirjoittaa, kuinka nyt on menossa "yrityskierto 15", "pp 8" tai "dpo 11". Okei, eipähän tule elettyä vuoristoradassa piinaavasta jännityksestä valtavaan pettymykseen, mutta olisihan se nyt aika jo päästä edes yrittämään! Minun munasarjani vaan eivät ovuloi, kun estrogeeniä ei ole elimistössä tarpeeksi. Ne uinuvat, mutta toivottavavasti ne saadaan palautettua unestaan toimintakykyisinä.
Minkäänlaista yrittämistähän meillä ei tässä muutamaan kuukauteen nyt ole ollutkaan, kun toivoa ovulaatiosta ei ilmeisesti ole. Kaikki energia on sen sijaan suunnattu painon nostamiseen, jotta päästäisiin hoidossa eteenpäin. Rankkojahan ne hoidot varmasti ovat, mutta on tämäkin kyllä rankkaa olla tilanteessa, jossa tietää ettei raskautumisen mahdollisuutta ole. Tänään on näköjään yritystä takana yksi vuosi ja kahdeksan kuukautta, ja aika vaan kuluu. Turhautumisen määrä kasvaa päivä päivältä, mutta onneksi minä ja mieheni olemme vielä nuoria.
Pakko kertoa vielä loppuun siitä, kun kävin verikokeissa viime viikolla. Näytteenottaja kysyi, olenko ivf-potilas. Sanoin, että olemme lapsettomuushoidoissa, mutta hoidot eivät vielä ole edenneet siihen asti. Hän sitten vastasi, että sai ensimmäisen lapsensa ivf:n avulla, mutta "loput tulivatkin sitten itsestään". Tuli hyvä mieli tsemppaavasta kommentista ja on kiva kuulla välillä onnellisiakin tarinoita lapsettomuuteen liittyen. Se valaa minuun - ja toivottavasti myös teihin muihin lapsettomiin - toivoa!
Ja kun kiertoa ei ole, ei voi ajoittaa yrittämistä. En voi kirjoittaa, kuinka nyt on menossa "yrityskierto 15", "pp 8" tai "dpo 11". Okei, eipähän tule elettyä vuoristoradassa piinaavasta jännityksestä valtavaan pettymykseen, mutta olisihan se nyt aika jo päästä edes yrittämään! Minun munasarjani vaan eivät ovuloi, kun estrogeeniä ei ole elimistössä tarpeeksi. Ne uinuvat, mutta toivottavavasti ne saadaan palautettua unestaan toimintakykyisinä.
Minkäänlaista yrittämistähän meillä ei tässä muutamaan kuukauteen nyt ole ollutkaan, kun toivoa ovulaatiosta ei ilmeisesti ole. Kaikki energia on sen sijaan suunnattu painon nostamiseen, jotta päästäisiin hoidossa eteenpäin. Rankkojahan ne hoidot varmasti ovat, mutta on tämäkin kyllä rankkaa olla tilanteessa, jossa tietää ettei raskautumisen mahdollisuutta ole. Tänään on näköjään yritystä takana yksi vuosi ja kahdeksan kuukautta, ja aika vaan kuluu. Turhautumisen määrä kasvaa päivä päivältä, mutta onneksi minä ja mieheni olemme vielä nuoria.
Pakko kertoa vielä loppuun siitä, kun kävin verikokeissa viime viikolla. Näytteenottaja kysyi, olenko ivf-potilas. Sanoin, että olemme lapsettomuushoidoissa, mutta hoidot eivät vielä ole edenneet siihen asti. Hän sitten vastasi, että sai ensimmäisen lapsensa ivf:n avulla, mutta "loput tulivatkin sitten itsestään". Tuli hyvä mieli tsemppaavasta kommentista ja on kiva kuulla välillä onnellisiakin tarinoita lapsettomuuteen liittyen. Se valaa minuun - ja toivottavasti myös teihin muihin lapsettomiin - toivoa!
Kommentit
Lähetä kommentti